Onpa jäänyt tänne kirjoittamatta taas, mutta parempi edes nyt :) Mulla vetelee loma viimeisiään, pääsee taas arkeen kiinni tasoittamaan elämänsä. 

Martta kävi lomailemassa siis vajaa 4 viikkoa sitten siellä Ruotsissa ja melko vahvasti näyttää siltä että tuliaisia on tuonut mukanaan <3 Tyttö on muuttunut paljon herkemmäksi ja ihan uusi känkkä-puolikin on tullut esiin tuolle maailman kilteimmälle koiralle. Murisee ja ärisee muille, huvittavaa :) Nisät on myös väriä vaihtaneet ja masu näyttää  vähän isommalta. Siellä on siis se sen 7 vauvaa selkeästi tulossa <3 Parin päivän päästä käydään ultrassa vielä varmistamassa. On tää jännää kun ei taas moneen vuoteen ole kotona tiinettä narttua ollut.

Tii kävi kasvattajalla hoidossa viikon verran, oli päässyt tiirailemaan tytön luonnetta lähempää. Todella paljonhan tuo on muuttunut, hyvin harvoin arjessa näkee enää jäätymisiä. Mainio tapa Tiitillä tökkiä kuonolla tavaroita, ensimmäinen tuollainen mulla.

Käytiin kupittaan puistossa katsomassa menoa ja meininkiä. Isoja lintuja (joutsenia yms) pelkäsi eikä suostunut mennä lähietäisyydelle, Martta kyllä meni häntä vispaten, ja vuohia tai lampaita (minen niitä tunne :D ) meni Tiikin jo haistelemaan varovasti. Tarvii käydä toistekin tutustumassa siellä :) 

Käytiin myös Tiin iskää moikkaamassa köyliössä ja muita koirakavereita. Tytöt pääsi riehumaan metsään ja isolle tontille :). Oililla ollaan pihalla käyty myös, että ollaan saatu sosiaalista elämää pidettyä virkeänä, täällä kotikylällä kun ei koiriin törmäillä.

Vinna lähti koiranäyttelyviikonloppuna Eijan luokse ja Nora teki päätöksen ja luopui siitä kokonaan. Rankkoja juttuja mutta jos suhde ei ole kunnossa niin ei se pakottamallakaan kuntoon tule. Tiedänpä kun olen joutunut itsekin koirista luopumaan. Parempi nostaa kädet ilmaan ja luovuttaa kun myrkyttää toisensa kokonaan. Ehkä mun olisi pitänyt kuunnella Noran toiveita aikanaan paremmin kun koirasta alkoi haaveilemaan. Noh, näitä asioita on nyt turha surra.

Kissat on taas tapellut melko paljon. Aina joku kiljuu täällä kurkku suorana ja sitten hirveää ravia ympäri kämppää. Matti oksentelee kun Eppu vie sen ruoat vaikka kuinka yritän vahtia. Eppu varmaan kilon lihonut kesän aikana ja se on melko paljon pienelle kissalle ;)

MArtta ja Aave

DSC_0935-normal.jpg

Tii, Aave ja Diili- iskä

DSC_1083-normal.jpg

Kaikki yhdessä, Helmi pitää jöötä ;)

DSC_1133-normal.jpg

vanha Rouva <3

IMG_5031-normal.jpg